Kenttää kohennetaan ja helpotetaan ensi kesäksi - kävijöissä lisäystä 20%!
tammikuu 3, 2007 klo 04:01 | lähettäjä: Pekka | 546 kommenttiaVilppulan toista kautta auki ollutta jokamiestyyppistä golfkenttää kohennetaan ensi kesäksi talkoovoimilla. Kenttää pyritään kaikin osin helpottamaan. Suunnitteilla on myös bunkkerin rakentaminen Kentällä on alustavien tietojen mukaan ollut 20% enemmän käyttäjiä viime kesänä kuin avajaiskesänä.
Kenttää ylläpitävä Keurusselän golfseura ry päätti yhdistyskokouksessaan joulukuussa jatkaa pyrkimyksiään edelleen päästä Suomen golfliiton jäseneksi ja saada kenttä virallistettua seuran käytettävissä olevien varojen puitteissa. Seuran budjetin tuotoiksi arvioitiin 12 105€ ja menoiksi 10 369€. Seuran liittymismaksut pidetään ennallaan: aikuiset 120€, toinen perheenjäsen 55€ ja juniorit 20€.
Perinteinen Mänttä-turnaus jatkuu viidellä eri golfkentällä alkaen Hartolasta toukokuun lopulla. Vieraskentällä pelataan myös alueen mestaruuskilpailu syyskuussa. Omalla kentällä jatketaan viikkokilpailuja, seuran mestaruuskilpailua, valopallokisaa ja myöhäissyksyn revanssia. Ohjelmassa on kehitteillä myös muunlaista kilpailutoimintaa yhteislähdöin.
Seura järjestää myös opetustoimintaa. Vasta-alkajille tarjotaan tutustumiskursseja. Ammattilaisen vetämä green card –kurssi järjestetään alkukesästä,
Seuran puheenjohtajana jatkaa seuraavat kaksi vuotta Pekka Sairanen. Erivuorossa olleista muista johtokunnan jäsenistä jatkavat seuraavat kaksi vuotta Timo Heponiemi, Tuomas Kemiläinen ja Ari Vahvanen. Uutena jäsenenä aloittaa Pertti Kettunen. Johtokunnassa jatkavat kuluvan vuoden myös Pentti Joensalmi, Simo Järvenpää, Markku Saarinen ja uutena Auli Väliviita.
Varajäseninä johtokunnassa jatkaa kaksi kautta Seija Penttilä. Esa Eskola ja Juha Karikoski jatkavat varajäsenenä kuluvan vuoden samoin kuin uutena varajäsenenä Tuula Hilli.
Tilintarkastajana jatkaa Margit Eteläniemi ja varatilintarkastajana Markus Auvinen.
Powered by WordPress with Pool theme design by Borja Fernandez.
Entries and comments feeds.
Valid XHTML and CSS. ^Top^